Siirry sisältöön

Kansainvälinen Centria

Olemme yksi Suomen kansainvälisimmistä korkeakouluista. Ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat ja tutkinto-opiskelijat, englanninkieliset koulutukset ja opintojaksot, vierailevat luennoitsijat sekä yhteistyö kansainvälisten tutkimus- ja kehityskumppanien kanssa ovat osa centrialaisten arkipäivää. Noin neljännes opiskelijoistamme tulee ulkomailta.

KANSAINVÄLISYYS OPINNOISSA

Opiskelijoillamme on monia mahdollisuuksia kansainvälistyä opiskelujen aikana. Voit suorittaa osan opinnoistasi jossakin yhteistyökorkeakouluistamme tai tehdä työharjoittelun ulkomailla. Sinulla on erinomaiset mahdollisuudet kansainvälitystyä myös kampuksillamme, sillä opiskelijamme tulevat ympäri maailmaa ja edustavat yli 40 eri kansallisuutta. Meillä voit opiskella useita eri kieliä ja tarjolla on myös kursseja englanniksi. Osan tutkinnoista voi suorittaa myös kokonaan englannin kielellä.

Kansainvälinen liikkuvuus

Meillä Centriassa sinulle avautuu erinomaiset mahdollisuudet lähteä opiskelija- tai henkilöstövaihtoon. Vaihtojaksot ovat hyvä keino itsensä kehittämiselle. Samalla pääset tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja ihmisiin. Vaihto on kokemus, jota ei kannata jättää väliin!

Opiskelijaliikkuvuus

Opiskelijana voit hakeutua niin lyhyisiin kuin pidempikestoisiin vaihtoihin. Voit myös suorittaa opintoihin liittyvän työharjoittelun ulkomailla.

Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus

Henkilöstöliikkuvuus

Tarjoamme myös henkilöstöllemme mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen korkeakouluyhteistyöhön ja kehittää kansainvälisyysosaamista opettaja- ja henkilöstövaihdossa.

Kansainvälinen henkilöstöliikkuvuus

Kansainvälinen yhteistyö

Teemme yhteistyötä monien eri korkeakoulujen ja tahojen kanssa. Meillä on useita vaihto-opiskeluohjelmia partnerikorkeakoulujen kanssa Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Kansainväliset hankkeet

Centria on mukana monissa kansainvälisissä hankkeissa, joihin myös opiskelijoillamme on mahdollisuus osallistua.

Talent Boost

Talent Boost -toiminta on korkeakoulujen kansainvälisyyden ja koulutusperustaisen maahanmuuton ja integroitumisen edistämistä.

Koulutusvienti

Koulutusvienti ja koulutusosaamisen vienti ovat Suomen ulkopuolelle myytävää, osaamista kehittävää ja voittoa tavoittelevaa toimintaa.

Englanninkieliset koulutukset

Opiskele ammattikorkeakoulututkinto englanniksi ja erotu joukosta! Meillä on laaja valikoima kansainvälisiä englanniksi toteutettavia koulutuksia. Kansainvälinen tutkinto laajentaa työmahdollisuuksia, kehittää kielitaitoa ja opettaa toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä.