Siirry sisältöön

Opiskelijaliikkuvuus

Olemme Suomen kansainvälisimpiä korkeakouluja. Meillä on noin 130 yhteistyökorkeakoulua ympäri maailmaa, joihin voi hakea lyhyisiin vaihtoihin sekä pidempiaikaisiin lukukausivaihtoihin. Perinteisen vaihto-opiskelun lisäksi myös työharjoittelu on mahdollista suorittaa ulkomailla.

Centriasta maailmalle

Centrian hyvien verkostojen avulla vaihtoon lähtö on helppoa, ja todennäköisyys päästä haluamaasi kohteeseeen on suuri. Ulkomailla opiskelu kannattaa – koet uusia elämyksiä, tutustut uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, ja keräät kansainvälistä kokemusta tulevaa työelämää varten. Vaihtoon lähteminen voi olla elämäsi paras päätös.

Lukukausi Saksassa oli mahtava kokemus. Opinnot pitivät sisällään paljon ryhmätöitä, joiden lomassa tutustui opiskelukavereihin. Myös vapaa-ajalla porukka viihtyi hyvin yhdessä ja reissasi ympäri Saksaa.

Tero Räty, tuotantotalouden opiskelija

Kansainväliset kumppanit

Meillä on lähes 130 yhteistyökorkeakoulua Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Etelä-Amerikassa.

Näin haet vaihtoon

Ennen vaihtoa mieti oman elämäntilanteesi mukaan, minne haluat lähteä, milloin kannattaa lähteä ja mitä aiot vaihtosi aikana opiskella.

Naisopiskelija lentokentällä

Käytännön ohjeita vaihtoon lähteville

Vaihto-opiskelu on mahtava kokemus! Ennen vaihtoon lähtöä, sen aikana ja jälkeen on kuitenkin monta asiaa, jotka kannattaa huomioida.

Opiskelijavaihdossa teet koulutukseesi kuuluvia opintoja yhteistyökorkeakoulussa. Voit valita, haluatko osallistua lyhyeen vaihtojaksoon, vai hakeudutko vähintään lukukauden mittaiseen pidempään vaihtoon. Ennen vaihtoon lähtöä, opiskelijalla olisi hyvä olla noin 60 opintopisteen verran opintoja takana Centriassa.

Voit myös hakeutua opiskelemaan tuplatutkintoa. Tämä tarkoittaa että opiskelet lukuvuoden meidän yhteistyökoulussa ja valmistuessasi saat tutkinnon Centrialta sekä kyseiseltä yhteistyökorkeakoululta. Lisätietoa tuplatutkinnoista löydät täältä.

Centrian opiskelijana sinulla on mahdollisuus suorittaa työharjoittelusi joko osittain tai kokonaan ulkomailla. Työharjoittelu ulkomailla on osa Centriassa suorittamaasi tutkintoa, eikä se pidennä opiskeluaikaasi. Ulkomailla suoritettu työharjoittelu näyttää myös hyvältä CV:ssä.

Työharjoittelun voi suorittaa missä päin maailmaa tahansa. Etsi harjoittelupaikkaa ulkomailta samalla tavalla kuin etsisit sitä Suomessa. Valmistele CV ja ota yhteyttä kiinnostaviin työpaikkoihin suoraan. Opettajan tulee hyväksyä harjoittelupaikkasi ja sen tulee tukea opintojasi Centriassa. Sovi opettajasi kanssa, milloin harjoittelu sopii parhaiten opintoihisi. Työharjoittelu ulkomailla kestää yleensä 3–5 kuukautta. On tärkeää, että se kestää vähintään 2 kuukautta, sillä lyhyempiä työharjoitteluita Centria ei tue.

Työharjoittelua varten sinun tulee tehdä harjoittelusopimus ennen harjoittelun alkamista.

Hoito ja sosiaaliala

Harjoittelupaikat järjestetään yhteistyökorkeakoulujen kautta. Löydät tietoa harjoittelupaikoista täältä.

Harjoittelun voi suorittaa seuraavien vaihto-ohjelmien kautta:

  1. Erasmus+ -työharjoittelu
  2. Overseas -työharjoittelu
  3. Terve Afrikka
  4. Nordlink

Muiden alojen työharjoitteluun ulkomailla ei ole valmiita harjoittelupaikkoja tai hakuaikaa. Opiskelijan tulee itse löytää harjoittelupaikka. Jokainen hakemus käsitellään tapauskohtaisesti.

Yhteisöpedagogit

Alta löydät listauksen mahdollisista harjoittelupaikoista. Lisätietoa näistä paikoista saat Vesa Nuorvalta.

  • Espanjan Aurinkorannikon suomalainen seurakunta
  • Suomen merimieskirkko
  • Lancasterin yliopiston Anglikaaninen kirkko, UK
  • Berliinin suomalainen seurakunta
  • Ruotsin evankelisluterilainen kirkko
  • Suomen Lähetysseuran Lähde liikkeelle -koulutus
  • Toronton Agricolan seurakunta, Kanada
  • Hilldale Lutheran Church, Thunder Bay, Kanada

Erasmus+ ohjelmassa maksetaan päiväkohtaista apurahaa. Tässä otetaan huomiin vain ne päivät, jolloin opiskelijan tulisi olla läsnä vaihtokorkeakoulussa (sisältäen orientaatiopäivät). Ensimmäinen osa apurahasta lasketaan arvioidun keston mukaan ja se tarkistetaan uudelleen, kun opiskelija on palannut. 80 % apurahasta maksetaan ennen vaihtoon lähtöä ja jäljelle jäänyt osa maksetaan opiskelijan palattua, kun kaikki vaaditut dokumentit on palautettu. Myös ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun voi hakea apurahaa, joka kattaa osan kuluista. Matkustuskilometrit eivät koske opiskelijoita, mutta vihreän matkustuksen lisätukea voi anoa mikäli ehdot täyttyvät.

Overseas-ohjelmassa on myös mahdollisuus hakea apurahaa. Apurahoja on kuitenkin rajallinen määrä ja ne jaetaan etupainotteisesti, tarkoittaen että ensisijalla ovat päähaussa hakeneet opiskelijat.

Apurahan määrä lukukauden kestävä opiskelijavaihto

  • 540 € / kuukaudessa:
    • Tanska, Islanti, Irlanti, Liechtenstein, Luxemburg, Norja, Ruotsi, Färsaaret, Sveitsi, UK
  • 490 € / kuukaudessa:
    • Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Tsekki, Eesti, Ranska, Saksa, Kreikka, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Malta, Hollanti, Puola, Portugali, Romania, Serbia, Slovakkia, Slovenia, Espanja, Pohjois-Makedonia, Turkki
  • 700 € / kuukaudessa:
    • Yhteistyömaat ryhmästä 1-4 sekä 6-13
  • 620 € / kuukaudessa:
    • Overseas-ohjelma (Euroopan ulkopuolelle)

Lyhytkestoinen opiskelijavaihto Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella

  • 79 € / päivä:
    • 1 – 14 päivää
  • 59 € / päivä:
    • 15 – 30 päivää

Apurahan määrä harjoittelijavaihto

  • 690 € / kuukaudessa
    • Tanska, Islanti, Irlanti, Liechtenstein, Luxemburg, Norja, Ruotsi, Färsaaret, Sveitsi, UK
  • 640 € / kuukaudessa
    • Itävalta, Belgia, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Tsekki, Eesti, Ranska, Saksa, Kreikka, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Malta, Hollanti, Puola, Portugali, Romania, Serbia, Slovakkia, Slovenia, Espanja,
  • 700 € / kuukaudessa
    • Yhteistyömaat ryhmästä 1-4 sekä 6-13

Matkatuen määrä matkustuskilometreittäin:

  • 10 – 99km, 23 € / henkilö
  • 100 – 499 km, 180 € / henkilö. Vihreän matkustuksen lisätuki 210 € / henkilö
  • 500 – 1999 km, 275 € / henkilö. Vihreän matkustuksen lisätuki 320 € / henkilö
  • 2000 – 2999 km, 360 € / henkilö. Vihreän matkustuksen lisätuki 410 € / henkilö
  • 3000 – 3999 km, 530 € / henkilö. Vihreän matkustuksen lisätuki 610 € / henkilö
  • 4000 – 7999 km, 820 € / henkilö
  • 8000 km -, 1 500 € / henkilö

Perheellisen lisätuki

Erasmus+ -ohjelma kannustaa myös perheellisiä opiskelijoita lähtemään vaihtoon yhdessä perheen kanssa. Opiskelijat, joilla on alle 18-vuotiaita lapsia, saavat lisätuen Erasmus+ -ohjelmassa koko vaihtoajalle. Tällöin vaihto-opiskelun tai harjoittelun lisätuki on 250 euroa kuussa normaalin vaihtoapurahan lisäksi.

Jotta voit saada tukea, sinun täytyy:

  • valita apurahalomakkeesta ”perheellisen opiskelijan lisätuki” -kohta
  • täytä Additional support for student with children -lomake ja lähetä se allekirjoitettuna kv-koordinaattorillesi ja
  • lähetä myös kuva lapsesi/lastesi passeista.

Esteettömyystuki

Esteettömyystuen tarkoituksena on tukea erityistarpeita omaavien henkilöiden esteetöntä osallistumista vaihto-ohjelmaan. Tuki on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat ylimääräistä taloudellista tukea lähteäkseen vaihtoon, johtuen fyysisestä tai psyykkisestä terveydentilasta. Tuki myönnetään normaalin vaihtoapurahan lisäksi.

Esteettömyystukea voidaan myöntää, jos:

  • vaihtoon lähtevällä on sairaus tai vamma, josta aiheutuu merkittäviä lisäkustannuksia vaihdon aikana ja
  • ylimääräisiä kustannuksia ei voida kattaa muista lähteistä.

Tukea voidaan myöntää opiskelijalle, joka osallistuu opiskelija- tai harjoittelijavaihtoon, intensiivikurssille tai verkostotapaamisiin.

Jos sinulle voidaan myöntää esteettömyystukea, ole yhteydessä kv-koordinaattoriisi hyvissä ajoin ennen vaihtoa. Vaihdon järjestelyt tulisi aloittaa noin kuusi kuukautta ennen vaihdon ajankohtaa, jotta esimerkiksi asumiseen, liikkumiseen tai opiskeluun liittyvät erityisjärjestelyt saadaan järjestettyä.

Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille, vaan voit kansainvälistyä myös kotimaassa. Voit kehittää kulttuurienvälisen viestinnän taitojasi sekä eri kulttuurien ymmärrystä kotikampuksella. Centrian opiskelijoista noin viidennes on kotoisin muualta kuin Suomesta, joten kansainvälisiin opiskelijoihin tutustuminen on helppoa.

Voit hankkia kansainvälisiä kokemuksia esimerkiksi 

  • Opiskelemalla englanninkielisessä koulutuksessa kansainvälisessä opiskelijaryhmässä
  • Valitsemalla englanninkielisiä opintojaksoja
  • Opiskelemalla vieraita kieliä: englanti, espanja, venäjä, saksa, ranska, italia, japani 
  • Osallistumalla kansainvälisten vierailijoiden luennoille
  • Toimimalla opiskelijakunnan tehtävissä, esimerkiksi tutorina ulkomaisille opiskelijoille
  • Osallistumalla kansainvälisille opiskelijoille suunnattuihin tapahtumiin
  • Puhumalla rohkeasti vieraita kieliä 
  • Tutustumalla kanssaopiskelijoihin kansallisuudesta riippumatta

Vaihtokokemuksia

Olin vaihto-opiskelijana Pariisissa (Esce International Business School) kevään 2022. Voin suositella Pariisia todella suuresti. Itse nautin tästä kokemuksesta todella paljon.

Plussaa oli ehdottomasti Pariisi. Ennakkokäsitys minulla oli se, että pariisilaiset ovat töykeitä. Itse en kuitenkaan saanut töykeää palvelua muuta kuin yhdessä kahvilassa. (Eiffel-tornin vieressä. En suosittele mitään niistä kahviloista). Muut vaihto-oppilaat olivat todella mukavia ja tutustuin isomman porukan kanssa heti informaatio päivänä. Tekemistä oli koko ajan todella paljon. Joko järjestimme sitä itse tai sitten osallistuimme Erasmuksen järjestämiin ’’tapahtumiin’’ niitä oli yleensä kerran viikossa. Välillä jouduinkin kieltäytymään, koska en jaksanut koko ajan olla jossain. Julkinen liikenne on todella helppo oppia ja sitä on todella kätevä käyttää. Sain myös Pariisista aivan uudenlaista itseluottamusta.

Ainoat miinukset, joita minulta tulee, koskee koulua ja asunnon saantia. Asunto on vaikea saada. Itse sain asuntoni käyttämällä Studapart.com nettisivua. Olen itseasiassa saanut sen kautta molemmat asuntoni Pariisista. Ja sitten koulu. Koulun kanssa tarvitset kärsivällisyyttä. Osa kursseista ja aikatauluista olivat todella epäjärjestelmälliset. Aikataulut muuttuivat paljon ja kannattaa seuraava päivä tarkistaa edellisenä iltana. Joskus olin jo matkalla kouluun, kun sainkin sähköpostia, että tunti on peruttu. Kerran koko luokka istui jo paikoillaan, kun opettaja peruikin tunnin. Osa opettajista oli töykeitä ja kokeissa pitää kysymyksistä saada vähintään 50 % oikein tai saat kokeesta hylätyn ja sinulla ei ole uusinta mahdollisuutta. Joskus minulla ei saattanut olla koko viikon aikana luentoa, mutta seuraavalla viikolla oli pisimmillään 12 tunnin koulupäiviä. Kursseissa olikin paljon eroja ja toteutustavat riippuiva opettajista. Osa kursseista oli helpompia kuin suomessa ja osa taas todella paljon vaikeampia.

Jos koulua ei lasketa niin en voi muuta kuin suositella Pariisia kaikille. Aikani kului siellä todella nopeasti, enkä lukuvuoteni jälkeen olisi halunnut palata Suomeen. (Ehkä siksi olenkin nyt palannut Pariisiin ja etsin parhaillani töitä täältä.)

Terveisin,

Jonna

Olin puoli vuotta vaihto-opiskelijana Alankomaissa, Windesheimin korkeakoulussa. Windesheim oli todella viihtyisä ja monipuolinen paikka opiskella. Koululla oli paljon erilaisia liikuntamahdollisuuksia mm. kuntosali, uimahalli, ryhmäliikuntaa ja kiipeilyä. Ravintolasta löytyi aina jotain hyvää, kahviloita oli jokaisessa rakennuksessa, joten kahvia oli aina tarjolla lähellä. Windesheimissa vaihto-opiskelijoista pidettiin todella hyvää huolta, opettajat olivat rentoja ja hauskoja, heidän kanssaan pystyi jutella kaikesta mahdollisesta. Opiskelu oli projektityylistä, teimme paljon ryhmätöitä, mikä oli mukavaa.

Zwolle oli viihtyisä opiskelijakaupunki, paljon ravintoloita ja kahviloita, joissa hengailla ystävien kanssa. Kaupungissa löytyi myös monia kauniita puistoja, mihin pystyi mennä vaikka piknikille tai lenkille. Meille vaihto-opiskelijoille järjestettiin paljon tapahtumia ja yhdessä tekemistä eli tylsää ei ollut. Lukukauteni Alankomaissa oli aivan mahtava, pääsin tutustumaan ihanaan kaupunkiin ja ihmisiin. Vaihtokokemukseni antoi minulle ihania muistoja ja elinikäisiä ystäviä!

Terveisin,
Anna-Sofia

Olin kahden viikon lyhyessä vaihdossa Royal Academy of Music -koulussa Aarhusissa, Tanskassa. Minulle oli tehty siellä valmiiksi ohjelma eri oppitunneista, joita käyn seuraamassa ja joille osallistun. Ensimmäisenä päivänä kävimme ohjelman läpi, ja pystyin vielä itse vaikuttamaan siihen sen mukaan, mitkä tunnit minua erityisesti kiinnostivat. Ohjelmaa muokattiin, ja siihen lisättiin esimerkiksi toivomaani harjoitteluaikaa. Sain myös kulkukortin, jolla pääsin harjoitusluokkiin. Joustoa siis löytyi, ja muutenkin minut otettiin erittäin lämpimästi vastaan.

Kahdelle päivälle minulle oli merkitty myös vierailu RAMA:n toiselle kampukselle Aalborgiin, joka on noin 120 kilometriä Aarhusista pohjoiseen. Sain koululta matkakortin, joten pystyin kulkemaan helposti junalla, koska kumpikin koulu oli kävelymatkan päässä rautatieasemasta.

Molemmilla kampuksilla sekä opettajat että oppilaat olivat todella mukavia ja rentoja. Instrumenttitunteja seurasin vain sivusta, mutta muilla tunneilla pystyin osallistumaan, mikä oli oikein mieluisaa. Oli mielenkiintoista ja avartavaa nähdä toisenlaisia oppitunteja sekä lähestymistapoja. Niiden lisäksi pääsin hieman muutenkin tutustumaan kulttuuriin kulkiessani kaupungilla. Sanoisin, että kokonaisuutena reissu oli opettavainen kokemus, joka sai ajatukset liikkeelle eri tavalla.

Terveisin,

Mari-Ella

Olin syyslukukauden 2022 vaihdossa Walesin pääkaupungissa Cardiffissa opiskelemassa liiketalouden tutkintoani suuntauksena International Business. Yliopisto kokemus antoisa mutta myös vaativa ja täysin erilainen jos vertaa omiin Centrian verkossa toteutettaviin opintoihin. Kansainvälisyys paistoi koulusta, jossa opiskelijoita oli ympäri maapalloa, mikä olikin todella siistiä! Cardiffissa vaihto-opiskelijoille oli valmiiksi määrätty tietyt kurssit, joista kaksi liittyi omien opintojen suuntaukseen ja lisäksi tuli valita kieliopinnoista joko Ranska tai Espanja, joista itse Espanjassa asuneena halusin tätä kielitaitoa opiskella lisää, mikä olikin mielekkäin kurssi näistä! Kurssien laajuudet olivat 10 opintopisteen laajuisia mikä poikkesikin Centrian opinnoista, mikä vaati opinnoilta hieman enemmän. Oppitunteja paikan päällä kampuksella oli aina kolme kertaa viikossa mikä antoi hieman joustavuutta opintoihin, kaksi päivää ollen enemmän itsenäistä opiskelua!

Yliopistoelämään pääsi Cardiffissa toden teolla sisään ja tämän voinkin mieltää opiskelijakaupungiksi, jossa menoa ja meininkiä riitti! Opiskelijatapahtumia riitti päivittäin, joten tekemisen puutetta ei tule pelätä ja näihin kyllä panostettiin, joissa muihin opiskelijoihin pääsi helposti tutustumaan! Yliopistokampuksia oli monia ympäri kaupunkia, eikä Cardiff Universityn ja Cardiff Metropolitan Universityn tunnuksiin pukeutuneita voinut olla huomaamatta, joista näkyi monet yliopiston urheilujoukkueet. Yliopisto urheilu vaihtoehtoja oli lukuisia mikä olikin todella iso juttu Cardiffissa, ja itse jääkiekkoilijana olikin makeeta liittyä Cardiff University Redhawks jääkiekkojoukkueen mukaan! Asumisvaihtoehtoja oli paljon, joista kansainvälisille opiskelijoille suosittuja oli todella modernit opiskelija-asuntolat, joissa itse myös asuin, mitkä olivat jopa verrattavissa hotelleihin, mistä löytyi mm. kuntosalit, elokuva,- peli huoneita ja moderneja opiskelu tiloja. Kulkeminen kaupungissa oli todella kätevää kaupunkipyörillä, joiden käyttö opiskelijoille oli veloituksetonta ja todella mieluisaa, reittini kampukselle oli upeiden puistojen ja vesistöjen äärellä.

Kaupunkina Cardiff oli upea ja tarjosi tosi paljon tekemistä, jossa ravintola ja kahvila tarjonta, ostosmahdollisuudet olivat valtavia mistä itse pidin, unohtamatta huikeaa pubi kulttuuria mitä ei voinut kaupungissa välttää! Pubissa istuminen olikin paras tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin jalkapallon pauhatessa ruuduilta, olut hanojen ja fish & chipsien kera! Urheilu fanaatikoille, kuten itselleni, Cardiff oli aivan huippupaikka mikä todella yllätti, missä pääsi seuraamaan mm. paikallista huippu jalkapalloa, kansallislajia eli rugbya, sekä myös jääkiekkoa, joissa kaikissa meininki oli huikea, mitä suosittelen kaikille! Ottelutapahtumia riitti joka viikonloppu, mikä näkyi kaupungin katukuvassa ja pubeissa jatkuvasti. Kaupunki tarjosi myös upeita puisto alueita ja satoja historiallisia linnoja, jotka tekivät kaupungista erityisen. Hintataso oli yleisesti hieman halvempaa kuin Suomessa, vaikkakin esimerkiksi trendiliikkeiden hinnat pyörivät samoissa hinnoissa ja hyvissä ravintoloissa, joita todella riitti, sai maksaa myös samoja hintoja, mutta riippui hyvin paljon paikoista.

Yliopistoa ja Cardiffia voin suositella vaihtokaupunkina ihan kaikille ja vaihto-opiskelu onkin hieno kokemus, jonka aikana oppii paljon itsestä ja toisista kulttuureista, sekä ihmisistä eri puolilta maailmaa. Kaupungissa ja lähialueille riittää paljon nähtävää ja koettavaa, ja paljon jäikin vielä kokematta tästä paikasta, jossa aika vierähti todella nopeasti!

Terveisin,
Aleksi

Olin vaihto-opiskelijana California State University of Channel Islandilla syksyn 2022.

Isona plussana on ehdottomasti ihmiset. Muihin oppilaisiin oli todella helppo tutustua. Ihmiset olivat avuliaita ja todella kohteliaita. Luokka huoneissa oli aina kannustava ilmapiiri niin paikallisten kesken, kuin myös meitä vaihto-oppilaita kohtaan. Opettajat olivat todella hyviä ja he olivat aina valmiita auttamaan. Valitsin lukuvuoteni ajaksi 4 kurssia. Kurssit oli ainakin minun kohdallani sijoitettu niin, että perjantait olivat aina vapaana. Samaa kurssia on yleensä tarjolla 1–3 eri opettajalla. Kaikilla opettajilla on eri päivät ja ajat luennoille, joten valitsemalla opettajan pääset myös vaikuttamaan mikä kellonaika/päivät ovat sinulle parhaat. Koin ainakin itse, että kurssit olivat helpommat, mitä suomessa. Lukuvuoden aikana oli 2 eri koeviikkoa. Kaikki opettajat eivät silti pidä kokeita. Kokeiden muoto oli yleensä joko kirjallinen tai sitten monivalintakoe.

Koulun ruokalassa oli yllättävän monipuolinen valikoima eri ruokia, vihanneksia ja hedelmiä, sekä jälkiruokia. Lukukauden edetessä ruoka on kuitenkin melkein joka viikko samaa, joten siihen saattaa kyllästyä. (Näin kävi ainakin heillä, jotka olivat ottaneet isomman ruokapaketin. Ruokapaketti valitaan samalla, kuin valitaan asuntoloita. Itse otin pienimmän ruokapaketin ja tämä oli ainakin minulle ihan riittävä, koska asuntolassani oli keittiö meidän huoneessamme. Koulussa oli myös pieni kuntosali, jota saa käyttää ilmaiseksi. Ainut miinus oli, että kuntosali on kiinni kaikki pyhät ja muutenkaan aukioloajat eivät ole parhaat. Asuntolassa asuminen on kallista ja kannattaa varautua siihen. Majoituin itse Annacapa asuntolassa. Tämä asuntola on ehdottomasti paras vaihtoehto. Asunnossa majoittuu 4 henkilöä. Asunnoissa oli tilava keittiö ja olohuone. Sekä 2 kylpyhuonetta ja jokaiselle oma makuuhuone. Asuntola on myös ainoa, jossa on oma uima-allas.

Vaihto-oppilaita oli useammasta eri maasta. Erityisen paljon vaihto-oppilaita oli saksasta ja minä olin ainoa vaihto-oppilas suomesta. Joka on toisaalta hyvä, koska kielitaitoni kehittyi todella paljon. Muutaman paikallisen opiskelijan ja vaihto-oppilaan kanssa kävimme San-Diegossa, Las Vegasissa, San Francisco:ssa, sekä Yosemetin kansallispuistossa.

Jos haluat hyvää opetusta rauhallisessa ympäristössä, niin tämä on täydellinen koulu siihen. Joten tästä tullaankin miinuksiin. Koulun alue on hiljainen ja rauhallinen, mikä on hyvä, mutta jos olet ihminen, joka odottaa elokuvissa nähtyjä bileitä niin tämä ei ole oikea koulu siihen. Itse kävin muutamissa veljeskuntabileissä ja no sanotaan, että jenkit eivät osaa järjestää bileitä. Nuorimmat bileissä olivat 17-vuotiaita ja muutenkin meno on laimea. Kaikkien pitää myös lähteä viimeistään kello. 23.30 naapureiden takia. Todella isot veljeskunta bileet järjestetään Santa Barbarassa ja näihin tarvitset erillisen kutsun. Siellä on 1 katu täynnä veljeskuntien taloja, joten jos haluat bileisiin, niin suosittelen menemään sinne. Osa yökerhoista sulkee myös ovensa jo 00.30.

Muita miinuksia on, että kampus on todella kaukana kaikesta ja tarvitset ehdottomasti auton. Lähimpään ruokakauppaan on noin 7 km. Koululla on 2 vuokra-autoa, jota voi vuokrata 1 tunnista eteenpäin, mutta ne ovat hyvin usein varattuina. Vuokrasin auton Venturasta kuukaudeksi ja olen yli 25-vuotias, joten minulle autonvuokraus navigaattorin kanssa maksoi 1500 €. Jos olet alle 25-vuotias niin hintaan tulee nuoren kuskin lisä. Kalifornia on muutenkin kallis, joten suosittelen säästämään rahaa ja varautumaan isoihin menoihin.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella hyvä ja silmiä avaava, mutta petyin kuitenkin. Koulu oli hyvä, kämppikseni aivan loistavat ja oli kiva nähdä useampi eri paikka. Koen kuitenkin, että koulun sijainnin takia välillä oli todella tylsää ja tunsin olevani jumissa, koska kampukselta ei pääse mihinkään ilman autoa.

Terveisin,

Jonna

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että kokemukseni vaihdossa on ollut opintojeni kohokohta. Minulle tuli tilaisuus hakea vaihtoon Japaniin lyhyellä aikavaroituksella. Olin kerran jo aikaisemmin matkustanut Japaniin turistina ja Japani oli aina kiinnostanut minua, niin päätin tarttua tilaisuuteen. Aluksi olin hieman jännittynyt sillä, olin vähän vanhempi oppilas, mutta kävikin ilmi, että huoleni olivat aivan perättömät. Minut otettiin avoimesti vastaan ja minusta huolehdittiin erinomaisesti.

Momoyama Gakuin yliopisto sijaitsee noin 40 minuuttia Osakan ulkopuolella junalla esikaupungissa nimeltä Izumi. Yliopiston alueet olivat mahtavat ja olin yllättynyt kuinka isot tilat heillä olivat. Kouluelämä oli suhteellisen normaalia. Heidän tarjoamat kurssit olivat vaihto-oppilaille suunnattuja, sillä tavalliset kurssit olivat japaniksi. Tarjolla olleet kurssit olivat minusta mielenkiintoisia ja opettivat paljon japanilaisesta kulttuurista. Vaihto-oppilaille oli viikoittain tarjolla, jonkinlaista sosiaalista toimintaa, jossa pystyi tapamaan muita vaihto-oppilaita, sekä paikallisia oppilaita. Tapahtumissa pelattiin sosiaalisia pelejä tai muuten vain seurusteltiin.

Japanissa on erittäin paljon nähtävää, ja sillä japanissa on todennäköisesti maailman paras julkinen liikenne, niin se on erittäin helppoa matkustaa Japanin sisällä ja nähdä erilaisia nähtävyyksiä. Minun parhaita muistoja on matkustaa eri henkilöiden kanssa Japanissa. Narassa oli erittäin mahtava ja vanha temppeli, jossa muun muassa pystyi ruokkimaan kesyjä peuroja. Koya-sanille matka oli henkeä salpaava ja näkymät olivat uskomattomat. Shirahaman rannalla pystyi rentoutumaan ja vesi oli mukavan viilentävää. Kioto oli avain kuin olisi astunut muinaiseen Japaniin. Osakassa oli jännää tutkia mitä kaikkea sieltä löytyy, syödä paikallisia herkkuja ja tutustua yöelämään. Ehdotan sellaista paikkaa kun CinqueCento, siellä oli kansainvälinen henki ja sieltä löytyi aina hyvää juttuseuraa.
Jos sinulla on mahdollisuus mennä vaihtoon, niin kannustan suuresti. Vaihdossa oppii paljon enemmän kuin mikään kurssi voi opettaa. Oppii tapaamaan uusia kansainvälisiä ihmisiä, joka myös avaa tulevaisuudessa uusia ovia, jos haluaa kansainvälistyä. Itse ehdotan kyllä Momoyamaa, sillä minun aikani siellä oli erittäin antoisa, josta olen todella kiitollinen.

Terveisin,
Anton

Erasmus Policy Statement ja Erasmus Charter

Global Talent Open Badge

Global Talent Open Badge on virtuaalinen osaamismerkki, jonka avulla voit tuoda näkyväksi opintojesi aikana kertynyttä kansainvälistä osaamistasi.

Global Talent -osaamismerkki

Kansainväliset palvelut

Jäikö jokin asia mietityttämään kansainvälistymiseen liittyen? Centrian Kansainvälisten palveluiden tiimi vastaa opiskelija- ja henkilöstövaihdoista sekä yhteistyöstä partnerikorkeakoulujen kanssa.

Kansainvälisten palveluiden yhteystiedot