
Mitä on koulutusvienti?
Koulutusvienti voi olla korkeakoulututkintokoulutuksen ja tutkintojen osien myyntiä, konsultointia, laajoja kehittämispalveluita ja niihin liittyviä oppimisympäristöratkaisuja. Koulutusviennin asiakkaat ovat pääosin ulkomailla, mutta itse toiminta voi tapahtua myös Suomessa. Koulutusvienniksi lasketaan myös tilaus- tai muun koulutuksen järjestäminen Suomessa asiakkaan ollessa ulkomaalainen.
Koulutusvienti Centriassa
Centrian koulutusvientiä on esimerkiksi kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden rekrytoiminen Suomessa ja ulkomailla toteutettaviin koulutusohjelmiimme. Centrian kansainvälisissä ohjelmissa opiskelee noin 900 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, joista suurin osa maksaa koulutuksestaan lukuvuosimaksua. Centria tarjoaa myös tilauskoulutuksia, jossa koulutuksen maksajana toimii toinen osapuoli kuin itse opiskelija.
Centria toteuttaa myös yhteis- tai kaksoistutkintoja, joista esimerkkeinä Kiinan opetusministeriön alainen Joint Programme sekä kaksoistutkinnot Vietnamissa ja Marokossa.
Tavoitteet
Koulutusviennin tavoitteena on rekrytoida Suomeen ja Centrian kansainvälisiin koulutuksiin laadukkaita opiskelijoita. Tuemme koulutusviennillä myös koulutusperäisen maahanmuuton tavoitteita, ja tarjoamme erityisesti toiminta-alueemme (Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa) yritysten käyttöön osaamispääomaa ja kansainvälisiä osaajia. Koulutusvienti tuottaa tuloja koulutustoimintaamme ja on osa liiketoimintaamme.
Toimimme kumppanina erilaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa, ja välitämme asiantuntemustamme ja kansainvälisiä verkostojamme myös yritysten käyttöön esimerkiksi viennin tueksi.
Koulutusviennin yhteistyökumppanit
Meillä on laaja yhteistyöverkosto ympäri maailmaa, mutta erityisesti suuntaudumme Kaakkois-Aasian, Kiinan, Intian ja Pohjois-Afrikan markkinoille. Yhteistyökumppaneitamme ovat korkeakoulut, yritykset ja julkiset organisaatiot sekä Suomessa että ulkomailla.
Yhteistyötahojamme:
Yhteystiedot
Johtaja, Koulutusvienti & koulutusperäinen maahanmuutto:
Francesca Cucinotta
Director (International Affairs)
+358505313535
francesca.cucinotta@centria.fi
Kokkola
Kaakkois-Aasia
Huong Thai Nguyen Hoai
huong.huong@centria.fi
050 463 6871
Kiina
Li Xu
li.xu@centria.fi
040 182 7485
WeChat: xulifinland
Pohjois-Afrikka & Mena-alue
EduExpo-tiimi
eduexpo@centria.fi
050 5313 535
Eurooppa
Heidi Rintala
heidi.rintala@centria.fi
040 6891 656